Blogin nimen etiologia

Lapsena eräs tuttava kutsui minua Lillukanvarreksi ja päätin herättää nimen uudestaan henkiin blogini välityksellä.

29. kesäkuuta 2010

Pitkästä aikaa

Viimeksi kun kirjoittelin olin juuri lopettanut paastoni ja olo oli mitä mainioin. Olo on edelleen mainio, mutta synttäri- ja juhannussyöminkien jälkeen kilot ovat kyllä palanneet pitkälle 60  kilon toiselle puolelle. Mutta elämä on vaan niin kivaa ja ruoka hyvää :) Uskon että parin kilon luonnollinen "palautuma"alaspäin tapahtuu nyt kun kaikki juhlat on vihdoin juhlittu ja voin palata normaaliin ruokavaliooni.

Tässä välissä on siis ehtinyt olla mun syntymäpäivä: ihanaa oleilua Raumalla. Perheenjäseniä, ystäviä, shoppailua äidin kanssa, ligrettoa, kiinalaista ruokaa ja raparperikakkua. Sain äidiltä lahjaksi mm. Vallilan Bulevardi-kankaan palan jonka aion kehystää tauluksi koristamaan tyhjää valkoista olohuoneen seinää. Olen jo pitkään katsellus kangasta, mutta en raaskinut ostaa kun on niin kallis metrihinta. Onneksi on äiti.

Syntymäpäivien jälkeisen viikonlopun seikkailinkin Kuopiossa. Appiukko oli luvannut varata mulle huoneen hotellistaan, mutta kas kummaa jotain oli sattunut ja eihän mulla sitten varausta ollutkaan kun perjantaina illalla raahustin junasta hotellille. Onneksi hotlassa oli kuitenkin tyhjää tilaa. Viikonloppu meni tanssitreenissä ja kotiin palasin jalat hiertymillä, vatsa timminä ja pohkeet jumissa. Hauskaa kuitenkin oli ja voin vakuuttaa että D&F:n kakkoskauden kuviot ei jätä ketään kylmäksi.


Juhannusta vietettiin perinteisesti mökkisaarella sukulaisten kanssa. Ruokaa riitti kaikille ähkyyn saakka ja savusaunassa lämmiteltiin kahtenakin iltana. Perjantaina meillä oli juhlallinen lipunnosto fanfaarein ja yöllä kokko jota oltiin koko aamupäivä kerätty saarennokkaan. Lauantai meni kieltämättä vähän ohi, kun aamulla raahauduttiin mökkeihimme nukkumaan kahdeksalta ja aamupalalle herättiin kahdelta, mutta eihän kukaan jaksanut olla valveilla ja päiväunia nukuttiinkin sitten neljästä kahdeksaan. Illalla taas saunottiin ja päivän ruokailu muuttuikin keskiyön sapuskoinniksi. Mutta näin sen kuuluu juhannuksena ollakin.
Sunnuntaina ei olisi tehnyt mieli lähteä kotiin kun olikin koko jussin paras keli. Yöllä ajeltiin Helsinkiin ja eilen tietty huhkittiin jo töissä. Tänäänkin olis niin rantsukeli, mutta minäpä suuntaan kohta fillarillani duuniin ja juoksen siellä iltaan asti. Jospa illalla sitten jaksais vielä käydä lenkillä ja lenkkijätskillä.

Kuvia ei nyt ole kuin vain saaresta muutama hassu. Kamera unohtui laukun pohjalle kun ei tähän rentoiluun kuvailu olis sopinutkaan.

Ihanaa kesäpäivää kaikille!
-Lilli

Ei kommentteja: