Tapamme mukaan kierrettiin historiakohteita, syötiin hyvin ja paljon ja ostosteltiin hiukka vaatteitakin. Kuvia tuli räpsittyä paljon.
Tähän postaukseen ajattelin kertoilla matkamme päivät 2 ja 3, eli päivät Tukholmassa.
Tiistai 1.6.
Saapuminen Tukholmaan.
Aamu kuudelta ruotsin aikaan ulostauduttiin laivasta ja lähdettiin Siljan terminaalista kohti Gärdetin metroasemaa. Sieltä Rådmansgatanin asemalle ja hotellille. Kello ei ollut vielä seitsemääkään, mutta onneksi huone oli jo vapaana.
Hotelli on BW Kom Hotel. Huone ei ollut kummoinen, mutta näkymä oli kivasti kohti Johanneksen kirkkoa.
Otettiin pikku tupluurit ja vasta lounasaikaan suunnattiin kohti Gamla stania.
Tukholma on ihana paikka vaan kävellä - ja me kyllä käveltiinkin. Matkalla Hötorgetilta Gamla staniin on kaikki hyvät shoppailu mahdollisuudet, mutta nyt oli kaupustelu toisella sijalla kun haluttiin vaan nopeasti vanhaan osaan nauttimaan tunnelmasta ja lounaasta.
Herkullinen pastalounas syötiinkin n.9 eurolla mukavasti Järntorgs Pumpenin terassilla. Aurinko paistoi ja hyvästä ruuasta mieli vaan parani.
Gamla Stanin jälkeen suuntana oli Wasa-laiva ja Gröna lundin huvipuisto. Siis metrolla Karlaplanille ja sieltä kävellen kohti hauskuuksia. Tunti ihailtiin vanhaa epäonnista ruotsalaisalusta ja loppuilta menikin sitten Gröna lundin vinhoissa laitteissa.
(Näistä ei paljon kuvia herunut. Wasa-museossa oli aivan liian pimeää mun huonolle kameralle ja Gröna Lundissa liian hauskaa eikä aikaa kuville.)
Käveltiin rannan kautta takaisin hotlalle ja ihailtiin rantaan laituroituja paatteja. Aivan ihania pikku puutarhaterasseja laivojen kansilla.
Keskiviikko 2.6.
Seuraavana päivänä olin jo käynyt suihkussa, meikannut, pukeutunut, kuivannut hiukset ja kaikin puolin valmis aamupalle ja lähtöön kun Kultsi vielä näytti tältä:
Päivä vietettiin taas Gamla stanin kaduilla ja kujilla.
Syötiin valtavat jäätelöt ja myöhemmin salaatit take awayna Nobel-museon edessä.
(Tämä hupsutus roikkui näyteikkunalla sisustuskaupassa Birgerl Jarl gatanilla.)
(ja sitten tunneli hotellin läheltä. On se Tukholma kyllä monimuotoinen paikka)
Illalla lähdettiin sitten taas laivalle ja nokka kohti Tallinnaa.Matkan varrella silmiin osui kuolleita saaripoloisia.
Siitä enemmän huomenissa tai kun seuraavan kerran ehdin kirjoitella.
Nyt lähdetään sukuloimaan ja pelaamaan suosikiksi noussutta korttipeliä: Ligrettoa. Mä aion voittaa melkeen kaikki erät.
Hah.
Ligretto!
Hauskaa iltaa kaikille.
Hejdå.
-Lilli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti